Tarvitseeko tiimisi neuvoja?

INNOKO tarjoaa myös konsulttiapua silloin, kun organisaation kehityshankkeessa tai muussa haasteellisessa tilanteessa tarvitaan käyttäytymisen asiantuntijaa. Eli silloin, kun halutaan ymmärtää ihmisten käyttäytymistä ja tätä ohjaavia taustatekijöitä ja ottaa ne myös konkreettisesti huomioon esimerkiksi muutosprosessissa tai kehityshankkeessa. Monen hankkeen onnistuminen saattaa olla kiinni siitä, että inhimillinen elementti osataan huomioida ajoissa ja viisaasti.

Työorganisaatioiden haasteista valtaosa liittyy tavalla tai toisella ihmisiin ja siihen, miten he toimivat ja miten erilaiset toimet heihin ja heidän hyvinvointiinsa ja vaikkapa sitoutumiseensa vaikuttavat. Vaikkakin monimutkaista, käyttäytymistä voi lähestyä ja siihen voi myös pyrkiä vaikuttamaan systemaattisesti. Asiantuntija osaa auttaa prosessin kaikissa vaiheissa. Tärkeää olisi ensin konkretisoida se, mihin ja kehen halutaan vaikuttaa sekä selvittää, mistä haasteet tällä hetkellä johtuvat. Resursseja on aina rajallisesti, joten toimet kannattaa kohdentaa järkevästi. On hyödytöntä panostaa motivointiin, jos ongelmana on aikapula tai riittämätön osaaminen. Jos taas motivaatio on hukassa, on syytä kohdentaa toimet sen vauhdittamiseen. Sosiaali- ja käyttäytymistieteillä on tarjota paljon hyödyllistä osaamista siihen, miten käyttäytymistä kannattaa lähestyä ja jäsentää erilaisissa tilanteissa.

Ota rohkeasti yhteyttä, jos haluat yhdessä pohtia jotain organisaatiosi kehitysprosessia tai muuta haasteellista tilannetta. Muutama tunti asiantuntija-apua saattaa säästää paljonkin aikaa ja resursseja pitkässä juoksussa.